03
Yksilövalmennukset | Personal Training
Henkilöstölle suunnatut valmennuksemme toteutuvat joko yksilöllisesti tai ryhmämuotoisena. Valmennukset rakennetaan vastaamaan kohderyhmän tilannetta sekä mahdollisia terveysriskejä. Valmennuksessa huomioidaan yksilölliset lähtökohdat sekä kokonaisvaltaisesti työn kuormittavuus ja muun elämän yhteensovittaminen.
Tuemme valmennettavan ajattelua henkilökohtaisten tavoitteiden pohjalta, suunnittelemme tarvittavat toimenpiteet ja autamme niiden juurruttamisessa arkeen. Yksilövalmennuksissa keskitymme tavoitteen mukaisesti esimerkiksi oman kapasiteetin johtamiseen: hyvinvointiin, psyykkiseen valmennukseen ja/tai fyysisen kapasiteetin vahvistamiseen.
Yksilöllinen valmennus sopii erinomaisesti elintapamuutoksen alkuun tai antamaan motivaatiota hyvinvoinnin edistämiseen ja säännöllisen liikunnan aloittamiseen ja ylläpitoon. Yksilöllistä valmennusta voidaan sisällyttää myös osaksi erilaisia henkilöstön työhyvinvointia edistäviä hankkeita.
Yksilövalmennusprosessi voidaan toteuttaa myös erillisenä, yksittäisenä toimeksiantona sisältäen sovitun määrän tapaamisia valmentajan kanssa sekä tarvittaessa yksilöidyt harjoitteet ja harjoitusohjelmat.
Valmennuksen kulku:
Sähköisen esitietolomakkeen täyttö
Asiakkaalle sopivan valmentajan valinta
Valmentajan yhteydenotto
Valmennusprosessin ensimmäinen tapaaminen
Alkukartoitus ja tavoitteiden asettaminen
Valmennusprosessin jatkosuunnitelma
Yksilöllinen ohjelmointi
Palaute ja kehityksen seuranta
GS HEALTH
Asiakaspalaute
VALMENNUS
GS Healthin kanssa on ollut huippua tehdä töitä jo monien vuosien ajan. On voinut luottaa maailman huiput heidän käsiinsä ja tietää, että he saavat upeaa apua fyysisen puolen juttuihin. Itselle tärkeää on hyvä ja positiivinen fiilis ja rento meno yhdistettynä huippu-urheiluun. Se toimii Jussi Kirjavaisen kanssa ❤
Mirjami Penttinen
HSK
HYVINVOINTIHANKKEET
Haluamme olla terveyttä edistävä työpaikka. GS Health on ollut mainio yhteistyökumppani, jolla on ollut työkaluja ja osaamista niin työpaikkaliikuntaan kuin erilaisiin työhyvinvointia parantaviin projekteihin ja valmennuksiin.
Kati Johansson
Tekniikan Akateemiset
HYVINVOINTIHANKKEET
Olemme tehneet yhteistyötä GS Healthin kanssa jo noin vuosikymmenen ajan. Olemme toteuttaneet useita yhteisiä elämäntapamuutoksiin perustuvia työhyvinvointihankkeita, joista on saatu kustannus- ja terveysvaikuttavuudeltaan merkittäviä tuloksia. Kohteina on ollut kansallisesti ja kansainvälisesti operoivia isoja ja pienempiä yrityksiä. Yhteistyö GS Healthin kanssa on ollut kitkatonta ja heidän ammattitaitoonsa on aina voinut luottaa.
Ari Mänttäri
UKK Terveyspalvelut Oy