top of page
  • Writer's pictureGS Health

Hyvinvointivalmennus muutti suunnan!

Updated: Feb 24, 2022

Päivitetty: 23.1. 2019



Asiakasyrityksemme 300 työntekijää valittiin mukaan valmennusohjelmaan, jonka tavoitteena oli löytää yksilöllisiä ja motivoivia tapoja huolehtia omasta hyvinvoinnista kokonaisvaltaisesti. Hyvinvointiohjelmaan osallistuminen edellytti sekä osallistujilta että valmentajilta kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.


Valmennukseen osallistui myös 58-vuotias Jarmo, joka saavutti huikeat tulokset ja sai muutettua elämäntapojensa suunnan. Lue Jarmon kokemukset!



Millainen kokemus elämätapavalmennus on sinulle ollut?


"No, koko kokemus on ollut kauttaaltaan mahtava! Kaiken kaikkiaan tämä on ollut aika hurja matka kaikkine tapahtumineen. Kun miettii, että henkisellä puolella mulla oli vielä alkuvuonna ja kesälläkin melko raskasta aikaa, niin kyllä tässä treenien lisääntyessä on huomannut, että mieli on rennompi."


"Jonkun verran on ollut laiskuutta lähteä tekemään asioita, mutta kun on päässyt salille, niin kaikki menee kuitenkin ihan hyvin ja saa tunteen, että on tehnyt jotain. Olihan tuossa kerran jopa lihaskipua sen verran, että päätin itse olla tekemättä sen lihasryhmän liikkeitä traineriltäni kysymättä. Mutta muut liikkeet tein silti. Koin senkin hyödylliseksi, sillä on hyvä kuitenkin liikkua, vaikka ei ihan täysillä pystykään vetämään."


"Kyllä tässä treenien lisääntyessä on huomannut, että mieli on rennompi."

Oletko löytänyt jotain uutta ja pysyvää omaan arkeesi valmennuksen kautta?


"Tähän mennessä ei oikein osaa vielä sanoa, kuinka vahvasti elintavat ovat muuttuneet. Aika paljon joka tapauksessa, koska tämä koko tilaisuus sattui itselleni niin hyvään aikaan. Juuri puoli vuotta aiemmin ennen projektin alkua sain kuulla, että itselläni on 2. tyypin diabetes ja insuliinipiikki oli heti otettava käyttöön. Sitten valmennuksen alettua sovittiin lääkärin kanssa, että kokeilen pelkillä tableteilla ja niillä on nyt menty siitä asti. Tähän olen ainakin itse tyytyväinen, eli piikki on saanut jäädä toistaiseksi. Ja jollain tapaa tuntuu, että toisiakin ihmisiä on kiva haastaa omassa hommassaan eteenpäin sekä älyllisesti että treenimielessä, vaikka en vielä koe olevani ihan tiptop-kunnossa. Paljon on mahtunut tähän aikaan. Varsinainen haaste kuitenkin tulee olemaan se, kuinka säilytän tämän kolme kertaa viikossa tapahtuvan treenini arjessa jatkossa…"



Onko jotain, minkä olet kokenut erityisen vaikeaksi?


"No muutamia liikkeitä on ollut vaikea tehdä. Ehkä sen vuoksi, etten ole niitä koskaan tehnyt. Tai sitten lihakseni ovat vain olleet jo niin heikot, etten ole saanut niitä tehtyä, mutta pienellä säätelyllä olen saanut koko sarjan lopulta tehtyä. Siinä isona apuna on ollut valmentajani Mikko, joka on kestänyt vanhan miehen huumoria ja on ollut aina pirteänä mukana auttamassa. Sit ruokailupuoli on ollut mulle vaikea. Teen itse ruokaa, mutta joudun paljon miettimään, millaista ruokaa kokkailen kanssani asuvan poikani vuoksi. Hän ei meinaan syö ihan kaikkea sitä, mitä itse rakastan, kuten esimerkiksi chiliä. Mä voisin laittaa sitä joka paikkaan! Toki aina välillä voin tehdä paria eri ruokaa, joista toinen on sit ihan mun oma."


"Uskoisin, että koko ohjelman jatkaminen tulee olemaan haastavin tehtävä. Toivon, että tähän haastatteluun osallistuminen ja jutun kirjoittaminen toimisi minulle samalla lupauksena ja muistutuksena jatkosta, ettei kaikki lopu tähän! Nimittäin mä taidan olla kuitenkin sellainen henkilö, joka aina välillä vaatii sitä, että joku määrää tai antaa mulle sopivat rajat, millä mennään eteenpäin. Toisaalta jos jossain kohtaa vielä löytäis jonkun sopivan treenikaverin, jonka kanssa ois kiva tehdä ihan mitä vain, niin tekosyitäkin ois vaikeampi keksiä, kun ei juttele itsekseen. Nyt kuitenkin kuntoni tuntuu olevan hyvä."



Elämänlaadun kehitys

  • Fyysinen elämänlaatu +9 %

  • Psyykkinen elämänlaatu +100 %

  • Sosiaalinen elämänlaatu +/-0 %

  • Elinympäristöön liittyvä elämänlaatu +12 %


Fyysisen kunnon kehitys

  • Paino -5 kg (-5,7 %)

  • Vyötärönympärys -10 cm (-9,4 %)

  • Kestävyyskuntotaso +43 %

  • Hapenottokyky +20 %

  • Alaraajojen voima ja kestävyys parhaassa kuntoluokassa

  • Ylävartalon voima +33 %

  • Hartiaseudun ja alaselän liikkuvuudet +40-60 %

  • Tasapaino +26 %


4 views0 comments
bottom of page